maanantai 24. heinäkuuta 2006

Vene viimein vesille ja rikaamaan



Laskimme venee trailerin avulla vesille vastapäiseltä uimarannalta. Biologisen veneluiskaan oli ilmestynyt puomi emmekä pystyneet hyödyntämään sitä veneen vesillelaskussa. Jouduin työntämään traileria käsin varsin pitkämatkaa hiekkapohjaa pitkin, kunnes veden syvyys riitti kelluttamaan venettä.
Ajoin järven poikki keula pystyssä vanhalla 3,5 Hv. Tohatsulla. Yksi syy kyseisen veneen hankintaan oli juuri sen monikäyttöisyys. Sitä voi soutaa, ajaa koneella ja ennen kaikkea purjehtia kahdella purjeella.
Kannoin maston rantaan ja aloin kasaamaan rikiä pystyyn. Homma kesti varsin kauan, sillä en ollut ikinä aiemmin rikannut purjevenettä ja kaikki piti katsoa kirjastosta hankkimani Purjehduksen opas-kirjan kuvista. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja nyt rikaus sujuu jo noin 20 minuutissa.
Tein pienen lenkin isopurjeella ja vaikka tuuli oli hyvin vähäistä liikkui kevyt vene silti varsin mukavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti